Mikä synnytyksessä on haastavinta?
Mikä synnytyksessä haastaa? Väitän, että antautuminen tälle hetkelle.
Synnytys voi haastaa meitä monella tavalla. Se, minkä moni ajattelee haastavan eniten on kipu. Mutta uskallan väittää, että vielä syvemmin meitä haastaa kaikki mielen tasolla tapahtuva. Epätietoisuus, epävarmuus, jatkuva muutos tai toisaalta hitaus. Emme voi tietää, kuinka kauan synnytys kestää tai miten se tapahtuu. Sitä ei voi ennustaa ja ennakoida, mutta se on juuri se, mitä mielemme usein yrittää koko ajan tehdä. Moni asia arjessamme on ennakoitavissa ja ennustettavissa: kun juon lasin vettä, janoni helpottaa. Kun otan särkylääkkeen, päänsärkyni katoaa. Kun astun askeleen, kuljen eteenpäin.
Synnytys ei kuitenkaan toimi näin - ei ainakaan aina. Jokainen supistus kyllä vie sinua lähemmäs vauvasi tapaamista, mutta kulku ei ole tasaista ja ennustettavaa (ei, vaikka kohdunsuun tilannetta tarkastettaisiinkin säännöllisesti). Se on vähän kuin väri-leikki: yksi askel voi olla hiiren askel, jättiläisen askel, sateenkaari tai koiran askel ja seuraava jotain ihan muuta. Liikut kyllä koko ajan eteenpäin, mutta askelten koko vaihtelee, samoin aikavälit joiden kuluttua saat askeleen ottaa.
Synnytyksessä aika usein tähän lisätään myös mielemme ristiriitainen suhtautuminen näitä askeleita kohtaan. Tämä johtuu siitä, että useimmille meistä ne askeleet (eli tässä tilanteessa supistukset) eivät ole mukavia. Jokainen askel laittaa meidät polvilleen ja koettelee vähän. Sitten taas nousemme ja alamme hämmentynein tuntein odottamaan seuraavaa askelta, jonka toisaalta haluamme ottaa, ja silti ehkä kuitenkaan emme. Se on ristiriitaista, tiedän: kipu on se, joka avaa kohdunsuuta ja tuo vauvaa lähemmäs, joten haluan, että kipu tulee, mutta en kuitenkaan haluaisi kipua - vähän mixed feelings, eikö? Tässä kohtaa poistumme helposti tästä hetkestä ja alamme vaeltaa menneisyyden ja tulevaisuuden väliä:
“Viimeeksi tämä kesti niin pitkään, entä jos niin on tälläkin kertaa? Miten jaksan?”
“Jos tämä ei etene vielä seuraavaankaan tuntiin, mitä teen?”
“Äskeinen supistus oli vaikea, kuinka selviän seuraavasta?”
Tämä on TÄYSIN normaalia ja olen kokenut sen itsekin. On kuitenkin meille synnyttäjinä helpompaa, jos pyrimme poistumaan muista aikatasoista kuin tästä hetkestä, jossa olemme läsnä. Supistusten välissä on rauha - nyt on lepo ja nyt on nyt. Nyt ei ole edellinen synnytys. Nyt ei ole seuraava supistus. Nyt ei ole seuraavat kaksi tai kolme tuntia. On vain nyt.
Miten sitten ankkuroida mieli tähän hetkeen?
tukihenkilön muistutus ja affirmaatiot
hengitys - paras ankkuri läsnäoloon tässä ja nyt
kipu, erittäin tehokas vaikkakin kivulias, kipu tuo tauon ajatuksilta sillä kivun hetkellä on vain kipu
musiikki, kosketus, mantrat (sekä ääneen lausutut, liikkeelliset, ajatukset)
tämän tiedostaminen etukäteen ja mindfulnessin sekä läsnäolotaitojen harjoittelu ennen synnytystä
Myös itsensä lempeän napakka puhuttelu voi auttaa. Voit jo etukäteen harjoitella itsesi puhuttelua esimerkiksi mindfulness-harjoituksen yhteydessä.
“Milloin tämä loppuu? → En tiedä, ihan sama, nyt on nyt.”
“Toimiiko tämä? → En tiedä, ihan sama, nyt on nyt.”
“Teenkö tämän oikein? → En tiedä, ihan sama, nyt on nyt.”
Peitä siis kello, sulje supistuslaskuri ja ankkuroi itsesi tähän hetkeen. Synnytys tapahtuu yksi supistus kerrallaan, eikä sinun tarvitse selviytyä vielä sitä seuraavasta supistuksesta tai sitä seuraavasta. Riittää, että kohtaat tämän yhden. Sen jälkeen lepää, hellitä ja tyhjennä mielesi. Luota siihen, että kehosi tekee synnytystyötä tehokkaasti ja jokainen supistus vie sinua kohti vauvasi tapaamista.
Rakkaudella
Vilma, Sateenkaaridoula
